|
Tervetuloa Pikku-Rumpalin kotisivuille! Jackrussellinterrieri on energinen rotu ja sitä kuvaillaan usein "isoksi koiraksi pienessä koossa". Iso ego ilmenee parhaiten tallilla hevosten kanssa touhutessa, russeli yleensä odottaa itseään hyvin paljon suuremman hevosen väistävän. Russeli on itsenäinen seikkailija, joka kyllä keksii itselleen tekemistä, vaikkapa tuolinjalkaa syöden. Siksi russelin kanssa onkin syytä harrastaa kaikenlaista aktivointia. Omien koirieni kanssa käyn agilityssä, keinoluolilla ja jälkiä ajamassa. Harjoittelemme myös tokoliikkeitä ja silloin tällöin piipahdamme näyttelykehässä. Pitkät metsälenkit, kesäiset uittoreissut ja tallilla pyöriminen kuuluvat myös meidän arkeen. Russeli on aivan ihana koira harrastukseen. Vielä en ole keksinyt lajia jota ei russelin kanssa voisi harrastaa, kunhan vaan koiran energia ja into saadaan oikeista naruista vetämällä ohjattua haluttuun tekemiseen. Suhteellisen voimakkaan saalisviettinsä ansiosta russeli onkin helppo saada motivoitua pallon ja repimisleikin avulla. Minulle russelin tärkein ominaisuus on sen rehellinen ja avoin luonne. Russeli ei pienestä hätkähdä ja osaa rauhoittua kun mitään kummenpaa ei tapahdu, mutta tosipaikan tullen syttyy ja jaksaa työskennellä väsymättä tunteja! Koska russeli on käyttökoira ja tarkoitettu maanalaiseen työskentelyyn, testaan jokaisen koirani taipumukset keinoluolilla. Muut tarvittavat viitteet oikeanlaisesta luonteesta saan normaalista arjesta ja siitä miten koira suhtautuu yllättäviin tilanteisiin. Luonteen kanssa aivan yhtä tärkeää on, että koira on terve. Russeleilla on perinnöllisinä sairauksina todettu silmäsairauksia (nuoruusiän harmaakaihi, linssiluksaatio ja viherkaihi) ja patella luksaatiota eli polvilumpion sijoiltaan menoa. Muutama epilepsia- ja Legg perthes-tapaus (reisiluun pään verenkiertohäiriön aiheuttama surkastuminen) on myös ilmennyt. Rotu on PEVISAssa (Suomen Kennelliiton Perinnöllisten vikojen ja sairauksien torjunta) silmäsairauksien ja patella luksaation osalta, mikä tarkoittaa että jokainen Suomen Kennelliiton rekisteröimä pentu on silmä- ja polvitarkastetuista vanhemmista. Olen mukana russeleiden monimuotoisuus-projektissa, johon voit tutustua tarkemmin osoitteessa www.jackrussell.fi. Toivottavasti viihdyt sivuillamme!
|